Tämä on viisiosaisena julkaistun kyykkäexcursiojuttusarjan viimeinen osa.
Lauantai 13.7.
Kyykkämatkan viimeisiksi kohteiksi osuivat kisat Harjavallassa ja piirun verran pohjoisempana Äkäslompolon koulun kenttä. Pelitauon jälkeen hartiapankki oli palannut terveempään kuosiin, mutta pari äkäistä lämmittelyheittoa kisoja edeltävänä iltana osoittautuivat pahaksi arviointivirheeksi. Heittokäden hauis otti ja tulehtui äkillisestä rasituksesta ja itse kisat menivät sitä myöten niin syvälle penkin alle, että koko kiertue alkoi tuntua hukkareissulta. Mutta olisiko laji sitten niin kiehtova, jos se ei säännöllisesti pistäisi miettimään elämässä tehtyjä valintoja? Ei olisi.
Harjavalta
Kovuus: 2 karttua
Tasaisuus 4 karttua
Pinnoite: 2 karttua
Nopeus: 2 karttua
Puitteet: 2 karttua
Harjavallassa oli Hokkis-Laurin SE-sivuamisen (edit: ex-SE-sivuamisen) säikäyttämänä laitettu tekonurmet vanhan pelikentän pintaan ja uusi kisakenttä sijaitsi vain lyhyen matkan päässä puistoisan alueen keskellä. Uusi kenttä ei osoittautunut erityisen herkulliseksi kovaa tulostasoa hamuaville, mutta heiton räväkkyyden puutteen se paljasti erinomaisen tehokkaasti. Vastikään lanattuna kenttä näytti hyvin tasaiselta ja tasaisuus paljastuikin pian kentän ainoaksi todelliseksi myyntivaltiksi. Säännöllinen tasoittelu ja lanailu pelien välissä veti pinnan sileäksi, mutta pelin aikana koiven alle saattoi kaivautua syviäkin monttuja.
Ruovetiseen tyyliin Harjavallan kentän pinta muodostuu todella paksusta irtokerroksesta, joka on rakenteeltaan hiekkarantamaisen pienijyväistä. Dyynien kasailu kyykkäkengän syrjällä onnistui näppärästi ja mailan liukuman pystyi helposti tarkistamaan pintahietaan jääneistä luikertelujäljistä. Hyvälläkin mailalla ilmassa lentävä kuusikko uhkasi jäädä jokaista akkaa myöten neliöön, jos alastulo osui neliöviivan sisäpuolelle. Kumeat tupsahdukset ilmoittivat pienen pölypilven saattelemina taka-akan syntymästä ja melkoisiksi ojiksi äityneet sivurajat nielivät vieriviä akkoja papeiksi jatkuvalla syötöllä. Kenttä oli todella raskas pelata ja kisatilanne oli ehdottoman suosiollinen kovakätisille heittäjille (kuten päivän parhaan pistelleelle Pekka ”kuusikko takarajasta pihalle” Tähtiselle). Valtaosalle pelaajista Harjavallan hietikko osoittautui kuitenkin liian haastavaksi alustaksi. Vessaan halutessaan piti ponnistaa pieni siirtymä lähirakennukseen, eikä ympäristössä ollut fribakoreja lukuun ottamatta mahdottomasti kiintoisia yksityiskohtia. Kisateltasta sai kuitenkin kahveeta, eli murjottajille löytyi sentään lämmikettä kotimatkan vessataukoja vauhdittamaan.
Torstai 18.7.
Äkäslompolo
Kovuus: 5 karttua
Tasaisuus 3 karttua
Pinnoite: 2 karttua
Nopeus: 3 karttua
Puitteet: 3 karttua
Harmonikkaleirin opettajana toimiessa aikaa ei juuri jää kyykänpeluulle, mutta edellisvuoden onnistuneen scouttauksen myötä tiesin suunnistaa sopivan iltavapaan koittaessa kahden lajia kokeilla haluavan oppilaan kanssa Äkäslompolon koulun pikkukentälle. Alakoulun välituntifutikseen tarkoitettu pelikenttä on todella pieni (riittää ehkä kahdelle pelikentälle max), mutta bonuksena on kuitenkin molemmissa päissä kenttää kyykkiä pysäyttävä tummanvihreä metallinen verkkoaita. Ikävä kyllä verkkoaita pysäytti myös kartut melkoisella räminällä ja koivupintaan jäi useampi kapea rantu muistoksi peleistä. Harjavallan kenttään verrattuna Äkäslompolo on lähes täydellinen vastakohta: näin kovaa kenttää en ole peli- ja treenivuosinani vielä missään muualla kohdannut.
Kentän pinnassa ei ole laisinkaan tyypillistä irtopinnoitetta. Kuumassa ja kuivassa kelissä kovettunut kentän pinta vaikutti jalan alla lähes kalliomaiselta ja kenttää koristivat myös tasaisesti kaikkialle levittäytyneet pikkukivet. Yhden isommankin (nyrkin kokoisen) murikan löysin kaksi kertaa kartun yllättävää takakenttäpomppua ihmetellessäni. Lappeellaan liukuvan heiton heittäminen on kentällä lähes mahdotonta, sillä pinnan epätasaisuudet ja kivikova joustamaton alusta pistivät hellimmänkin sivelyheiton rodeolle. Pystylyönnin mitan mennessä perseelleen maila singahti komeasti kahdella kosketuksella takarautoihin komean humauksen saattelemana. Sen sijaan täysivaiheinen lakaisu otti sopivasti eläessään kolme tolppaa puhtaasti. Päällisin puolin kenttä oli tasainen, mutta sateiden ja käytön jäljiltä jääneitä pieniä epätasaisuuksia ei voinut millään tasoittaa. Kentän takanurkkaan jäi myös perinteinen moponrenkaan suditusmonttu, mutta yksikään akka ei löytänyt sinne onneksi tietään.
Hieman yllättäen kentän pinta ei kovuudesta huolimatta ollut yltiöpäisen nopea. Pinnoitteen puuttuminen töksäyttelee sekä kyykkiä että karttuja ja kantilleen alas tulleet esineet jäivät usein niille sijoilleen. Välillä akat myös pomppivat aivan kummallisiin suuntiin reaktiopallon tavoin. Vierestä löytyy koulurakennus ja pieni parkkis autolle. Kaikki on kentällä kivasti ”lähellä”, ja Ylläs Soikoon -tapahtuman aikaan kyykkä saa kivasti näkyvyyttäkin festarivieraiden kulkiessa kentän ohitse kylälle päin. Kentällä olisi kiva vierailla uudestaan vesisateen jälkeen, sillä kova pinta luultavasti pehmenisi kosteudessa hieman pelattavampaan kuntoon. Tai sitten irtopinnoitteen puute näkyisi vain mutaisuutena, joka tekisi pelaamisesta entistä vaikeampaa. Oppilaat eivät lajista ensikokeilun perusteella hirveästi välittäneet, mutta lasten mittoihin sorvatut pikkukartut saivat ensikosketuksensa peliin. Toinen ensikertalaisista pisteli kolmen tornin mittaisella 1,4-kiloisella erätulokseksi -4, mikä ei ole lainkaan hassumpi tulos ensimmäiseksi yritykseksi.
Ja näin päättyi kesän 2019 Suomi-kiertue; yhtä tuloksettomasti kuin se alkoikin. Kenttiä kiertäessä huomasin muutamia perustavanlaatuisia seikkoja kyykästä ja elämästä. Ensinnäkin kentällä ei ole tuloksen näkökulmasta väliä. Hyvä lyöjä pistelee +28 missä tahansa ja kehnolle pelaajalle yksittäinen taka-akka Pirkkolassa on aivan yhtä haastava kuin se olisi Kaukelossakin. Toisekseen alkulämmittelyssä kannattaa ehdottomasti testata mailan kierto pelattavalla kentällä. Nopeilla ja hitailla kentillä kierto muuttui huomattavasti erityisesti takakyykkiin. Kolmannekseen kyykkää ei kannata pelata liikaa. Usean päivän putki kyykkää ja heittotekniikan kanssa painiskelua kävi hyvin nopeasti henkisesti raskaaksi prosessiksi. Kenttätesti oli mielenkiintoinen urakka, mutta välillä neliöitä mittaillessa mielessä kävi karttujen polttaminen kotiinpaluun yhteydessä. Ensi kesän kierrosta suunnitellessa aikatauluun täytynee siis sovittaa myös ihan rehellisiä välipäiviä kyykättömine terassihetkineen. Ensi kertaan!
