Hanpit
Hanppien sympaattisuus koki lähes yhtä suuren kolauksen kuin minkä torpedohauki saa aikaan kyykkäkentällä lipuessaan neitseellisen konan läpi. Joukkue nimittäin rekrysi AC Oulun nousuhulinoissa herkistyneen takavuosien kovan panomiehen, nykyisen raivoavan aviomiehen, Mjatti Eteläperän. Vahvistuksen myötä pelikirja laitettiin täysin uusiksi ja huhut kertovat pelikirjan menneen täysin uusiksi. Treenikielto on peruttu ja Jonin huhutaan yrittävän keskittyä heittoihinsa enemmän kuin 0.5 sekuntia. Juneksen heittäessä kurinalaisesti oikeanlaidan yksittäisiä torneja voisi heikkonäköisempi todeta sympaattisuuden olevan todellakin nollissa, mutta ei. Väkivahva takavuosien haukikuningas Hernis ja Rupeli-Lismos pitävät huolen siitä, että homma ei mene liian vakavaksi edes STH:ta vastaan. Hanpit eivät tunnetusti koskaan ole tavoitelleet runkosarjan voittoa ja Kuppa of Teppokin syttyy vasta pudotuspeleissä, jos silloinkaan. Tiimi taistelee kuitenkin suorasta välieräpaikasta runkosarjassa ja etenee välieriin huolimatta Liverpoolin otteista Valioliigassa.
Ennakoitu ykköskenttä: Malinen, Kovasin, Tuovinen, Eteläperä
Ennakoitu runkosarjasijoitus: 1-4.
SIK Bastards
SB jatkaa samalla kokoonpanolla kuin viime kaudella, mikä osoittautuikin hillittömän natsimaisen treenauskuurin päätteeksi pleijareissa erittäin toimivaksi kokoonpanoksi. Ainoa muutos on kiimaisen Kötsän siirtyminen varakapteenin rooliin, minkä kyykkäpiirien silmääpitävät ovat arvioineet odotetuksi muutokseksi joukkueen homoeroottisen painotuksen suhteen. Joukkue takkuili viime kaudella runkosarjan alkutaipaleen, mutta samaa luksusta ei vastustajille todennkäköisesti ole tällä kaudella luvassa. Joukkueen etutykistö Kötsä/Soppanen on kummassa tahansa järjestyksessä yksi liigan kiistämätöntä parhaimmistoa ja ainoa kompurointikivi Ripen faktorianalyysin pohjalta löytyykin joukkueen pelin strategisesta puolesta ja siivouspelin ajoittaisesta epäonnistumisesta. Joukkueen strategia ja toisen kierroksen heittokohdathan menevät tunnetusti kapteeni Suomelan hormonitasapainon mukaan ja viimeisillä heittäjillä on usein ollut joukkueen huippupeleissäkin vaikea paikka painaa lopullista tulosta nollaan tai plussalle. Eipä sillä, joukkueen perustaso riittää aivan varmasti pleijareihin ja mahdollisesti jopa mitalipeleihin, mutta muiden joukkueiden kilpavarustelu tulevaa kautta varten asettanee joukkueelle paineita ylimääräisten saunailtojen ja ideointipalavereiden järjestämiseen. Perusottelu tulee SB:llä olemaan ensimmäisen kierroksen hulvaton tykitys mahdollisesti yhden konapommin ja ehkä parin liian ahneen swiipin epäonnistuessa, mutta toisella kierroksella failure-keittoon on hieman enemmän aineksia myös ensimmäisillä pelaajilla. Suuret Kysymykset: Kestääkö Kötsän sipuli? Riittääkö materiaali, jos ykköskokoonpano matkustelee/feilaa/loukkaantuu? Pystyykö SB vastaamaan modernin kyykkäsodan haasteisiin?
Ennakoitu ykköskenttä: Leskinen, Seppänen, Suomela, Peteri
Ennakoitu runkosarjasijoitus: 1-3.
Blagitarius Blagiators
Liigan voitonjanoisin tiimi on murroksen kourissa. Ennen liki puhdasverinen tollojoukkue on ymmärtänyt hyvän päälle ja rekrynnyt riveihinsä aidon Teekkarin, viime kaudella (nyt jo edesmenneen, ei muistella siis pahalla) BoSS:in riveissä vaikuttaneen Riku Hietaniemen. Toinen uusi tulokas, Atte “Mörri” Aunola, napattiin A-sarjassa nokkaansa näyttämässä käyneen DBI:n sweeppipommiosastolta. Näiden kahden alituiseen itseään viiltelevän “vahvistuksen” myötä Blagien emokid-faktori pysyy yhä ensiluokkaisena huolimatta siitä että oulukyykän itseään ruoskiva itseoikeutettu Jeesus, Juuso Räsänen, ottaa kesken kiimaisimman kyykkäkauden lentoloikan Alpeille ja liittyy vasta WCOK:n kynnyksellä tiimiin gloryhuntti mielessään. Iso kysymysmerkki onkin se kuinka monta peliä tiimi uskaltaa pelata ilman ykköstykkiään. Kerrottakoot jo nyt, että Euroopan vedonlyöntipiireissä pienimmät kertoimet annetaan lukumäärälle 5. Pleijareihin mennään kuitenkin heittämällä, todennäköisesti jopa piikkipaikalta, onhan meno Blagien riveissä niin kivinaamaisen totista voitostapellaamista, että jopa Ville “Palkkatappaja” Kiviniemi totesi meiningin turhan jäykäksi ja päätti palata kasvattajaseuraansa. Pleijareissa BB:lle on taasen odotettavissa normimeininkiä, eli nollaeriä ja pistetappioita. Huolimatta kasvojenkohotuksesta eivät Puttonen et co pääse huippuvuosien menestykseen kiinni ja kohtalo viskaa heidät jälleen pronssimatsiin.
Ennakoitu ykköskenttä: Aunola, Hietaniemi, Räsänen, Puttonen
Ennakoitu runkosarjasijoitus: 1-2.