Hernis voitti Oulun kyykkäliigan!
OKL sai arvoisensa päätöksen finaaleissa, kun playoffseissa hirmukuntoon vertynyt Hanpit voittivat
KombostiKoblan. BlaBlan luonnontieteilijöiden ykkösjoukkueena syrjäyttänyt KK antoi hyvän vastuksen, mutta
lopulta otteluvoitot olivat Hanppien eduksi 3-1. Ja mikä tärkeintä, Hanppien avainpelaajana
loskassa kunnostautui Vesa "Hernis" Hepa-aho.
Finaalien ensimmäinen matsi hemmotteli yleisöä, kun Hanpit päättivät palauttaa jo lähes
menetetyn sympaattisuutensa laittamalla kehiin kolmikon Hepa-aho, Hosio ja Kojola. Tuloksella
ei ollut merkitystä ja tärkeintä oli show - näinpä finaalien tuomarina toimineen Jouni "Kätkijä"
Knuutisen papereissa komeilivat numerot -29 - -68 KK:n eduksi. Erityismaininta on annettava
myös KK:n puolelta Markku "de la Markku" Pylkölle, jonka toisen erän nolla pistettä on aika
miehekäs suoritus.
Toiseen matsiin Hanpit nostivat takaisin rosteriinsa "myllyttäjäkaksikoksi" nimetyn parivaljakon.
Joni Kovasin ja Tepho of Malinen eivät pettäneet odotuksia vaan johdottivat Hanpit tiukkaan -28 -
-30 voittoon. Tässä vaiheessa oli jo tullut selväksi, että KK eli täysin hurjassa vedossa
olleen Ville Kiviniemen varassa. Muut joukkueen jäsenet eivät päässeet sinuiksi soihjoisen
kentän kanssa.
Kolmas ottelu vaikutti trilleriltä ensimmäisen erän jälkeen, kun eroa oli vain papin verran, mutta
toisella puolikkaalla Kombostin poikien pää ei enää kestänytkään ja tuloksena oli Hanppien -22 -
-40 voitto. Todella kurinalaisesti pelannut Hanppien lauma jauhoi tulosta, joten KK:n oli vedettävä
hihastaan viimeinen ässä.
Ja tämä ässäkortti oli Markku de la Markun sijoittaminen avausheittäjäksi. Tällä kertaa toivottua
vaikutusta ei kuitenkaan ollut ja varsinkin Hanppien loppupään heittäjät, Ville "!junes" Junttila
ja Janne "äksä" Tuovinen, näyttivät parhainta osaamistaan lähes tyhjentämällä kentän ensimmäisessä
erässä. Kuuden kyykän ero vei suurimman jännitysmomentin ja toinen erä olikin täysin pelailua ja
lopulta finaalien heikkotasoisinta kyykkää. -26 - -36 päättynyt ottelu aloitti Hanppien villin
voitontanssin ja Vesa "Hernis" Hepa-ahoa heiteltiin useaan otteeseen ilmaan.
Ripen analyysi osoittautui jälleen oikeaksi, kun mies veikkasi ennen kauden alkua Hanppeja sijoille
1-9. Myös liigajoukkueiden kapteeneille on annettava tunnustusta, sillä heidänkin papereissaan
Hanpit nousi suosikiksi. OKL:n voittoon noustiin siis tällä(kin) kertaa runkosarjan sijalta 3 ja
runkosarjan toiseksi huonoimmalla okalla (-36.06).
Finaaleista sanottua:
"Idolimainen lineup, en meinannut pysyä housuissani" -Yagua
"Täydet pojot kyl hanpeille siitä ekasta matsista" -Rey
"KK:ta olisi kieltämättä hyödyttänyt loistokeli+nagi -yhdistelmä" -mjatti
"Itehän rakastuin pylkön alotusheittoihin" -Scene
"Tuomari ratkaisi mestaruuden" -Yagua
New layer…
New layer…