Alkutunnelmat peliin olivat selvät: BB tulisi viemään noin -22 -tasolla edellisissä otteluissa pelannutta Droitia miten haluaisi. Blagi oli ottanut lämpöä Droit-STH -puolivälierän aikana viereisellä kentällä ja kaikki oli valmiina tätä lopulta uskomattomaksi venynyttä kyykkäspektaakkelia varten.
Ensimmäisessä erässä nähtiin puolivälierämatsien jälkeen uudelleensyntynyt Tuomas Havela, jonka tuplakymppiavaus sekä Saukon viskaamat 6+10p näyttivät suuntaa ottelulle. Blagi vastasi hieman nihkeällä 24p avauksella, mutta pian oli ero otettu jo kiinni. Droitille oli ilmeisesti juotettu steroideja ennen ottelua, sillä nollaerä oli täyttä totta Pahon ja Tuuren hienojen 6+4+4+2p puhdistusten jälkeen. Myös Blagin viimeiset neljä heittoa hipoivat täydellisyyttä Lastu Lasasen ja PUTTOSEN poistaessa 8+4+4+2p samalla tyhjentäen kentän. Ensimmäinen erä päättyikin OAMK-ennätykselliseen jalkapallolukemaan 0-0. Toisessa erässä jatkui sama meno Blagin puolelta, sillä joukkue putsasi kentän toistamiseen. Droitin kolme haukea kostautuivat lopulta ja -8 -erä ei riittänyt tällä kertaa voittoon. Ottelutulos 0 – -8 olikin seuran virallisten pelien kaikkien aikojen kovinta shittiä.
Tässä vaiheessa oltiin yleisössä jo varsin varmoja siitä, että Droitin eväät oli syöty edellisen loistopelin myötä. Blagin erä eteni samanlaisena kuin aiemminkin: aloittajien hieman vaatimattomia pommeja korjasivat Lasanen ja Puttonen laadukkaine sweeppeineen. Joukkue pelasi -2 -erän ja Pahon neljänneksi viimeisen heiton hauen myötä alkoi näyttää homma taputellulta. Droit sai kuitenkin poistettua vielä neljä kyykkää kentältä tulokseen -5 ja toiseen erään olikin yhtäkkiä vain 3p ero. Droit ei heittänyt seuraavassa erässä yhtään haukea ja Blagi heitti kaksi. Puttosen ratkaisusweep oli varsin dramaattinen, sillä valmentaja Räsänen luuli joukkueen jo voittaneen ja määräsi Jyrkien Jyrkin heittämään keskikentän 4p linjaa vasemman laidan helpon kyykän sijaan. Haukihan se siitä tuli ja yleisön villin huudon siivittämänä ottelusarja lipsahti kolmanteen peliin tuloksella -12 – -11.
Droitin kova kiima ei laantunut kolmannessakaan pelissä, sillä aloituskaksikko pommitti 12+11+7+8p Blagin 4+4+4+6p puppelointia vastaan. Havela latoi pöytään neljännen +30p suorituksen kolmessa pelissä ja kas, Droit pelasi jälleen hienon -4 -erän. Blagin puolella oli tunnelma illan heikointa sillä tekniikan, flunssan, revenneen sormen, yleisön Kylie Minogue-huutojen sekä omien karttujensa kanssa taistellun Juusos Räsänen pisteli ratkaisupaikkaan hauen. Tämä oli vain alkusoittoa Puttosen “Kalle Palander” -tason pujotteluheitoille, joiden ansiosta ei kyykkämäärä kentällä vähentynyt viimeisillä heitoilla lainkaan. Blagin erä siis -12. Siima oli heitetty ja katsomon TOL-sektiossa oli vaimeat tunnelmat. Ratkaisevaan erään laittoi BB lisävaihdetta silmään ja pelissä nähtiinkin erittäin upeasti oikealta vasemmalta poistettu erä. Kerrastaan mahtavaa kyykkää. Valitettavasti +1 -erä ei Oulun Kyykkäliigassa välttämättä riitä, kun vastustajalle on annettu 8p etumatka ja Droitin viimeisiä heittoja heittää Tuure Karppimaa. Miehen täysin käsittämättömät ja totaalisen jäätävät 6+4p maksimisweepit riittivät uskomattomaan 1p voittoon. Blagi oli lyöty ja katsojat olivat nähneet kyykkäseuran kaikkien aikojen huimimman pudotuspelisarjan.
Täten runkosarjan voittajan kirous jatkaa eloaan vielä ainakin vuoden. Droit puolestaan lähtee purkamaan omaa kiroustaan, sillä ilkeämieliset manaajat ovat muinoin julistaneet että Droit ei koskaan voita OKL:n mestaruutta. Jos finaalissa nähdään samanlaista peliä kuin välierässä, tullaan nuo väitteet todistamaan railakkaasti paskapuheeksi.
Tuuren toiseksi viimeinen ja viimeinen heitto videoina.