Viimeisen puolivälieräparin selvittelyssä tarvittiin tällä kertaa kolme ottelua.
Puolivälierät: STH vs. Droit
Ottelun lähtökohdat olivat varsin tasaiset, sillä ottelukeskiarvoissa ei joukkueiden välillä ollut suurtakaan eroa. STH piti lojaalisti kiinni ns. junnupeluutuksestaan, jossa erän heikoin laitetaan aina vaihtoon. Droitin kapteeni Paho oli puolestaan leikkisästi maininnut ennen ottelua, että “ihan sama muulle, kunhan STH voitetaan”, mutta tältä ei meno ensimmäisen ottelun alkupuolella totisesti näyttänyt. Ottelun lähtökohdista olivat vedonlyöntitoimistojen näkemykset hieman STH:n puolella ja ensimmäisen erän STH-johto -4 – -18 todisti myös tätä. Droitin puolella etenkin aloittaja Havela tuskaili vaiheensa kanssa jättäen suurimmat suorituspaineet kolmospaikalla häärineen Pahon niskaan. Toisessa erässä STH:n konseptien epäillään levinneen pitkin kyykkäkopin lähimaastoa heidän tajuttuaan, että tiimillä oli ensimmäistä kertaa OAMK:n kuusivuotisen historian aikana kannattajia. SIK Bastardseista koostuneen fanimobin mylvintä saikin STH:n iloittelemaan -22 -erätuloksen. Droit pääsi täten hieman kirimään lopputuloksen ollessa -30 – -26.
Seuraavassa erässä menikin STH pisteen johtoon pleijaritrendiin verrattuna varsin vaatimattoman tasoisissa -12 – -13 -tunnelmissa. Pommittaja J.Ohtonen heitettiin vaihtoon ja tilalle tullut Juissi Tiensyrjä ei saanut mainittavaa tuhoa aikaiseksi. Miikka “Statue of Otter” Saukko sen sijana tykitti 28p erän, johon mahtui jopa yksi haukikin. Oksu Huovialan sweepatessa vain kaksi kyykkää pois, piti Droitin saada viimeisillään 9p ulos. Pahon perusvarmat 6+4p riittivät voittoon ja Tuure “Tuuri” Karppimaa pystyi paineettomassa tilassa esittelemään kaksi tyylipuhdasta haukea. Toinen ottelu siis Droitille -25 – -26. Tässä vaiheessa katsomossa odottaneet BlaBlan pojat lähtivät jo lämmittelemään tulevaa välierää varten…
Ratkaisevassa matsissa laitettiin jälleen Johtonen kentälle, mutta tähtipelaajan esitys jäi yllättävän vaisuksi. Droitin nykäistessä 5p kaula ensimmäisen erän jälkeen Pahon huikean 32p erän ja Oksun viimeisen hauen turvin. Toinen erä todisti epäilyt todeksi – STH:n kunto oli vain varjo toissavuoden urotekojen tasosta ja minkäänlaista venymistä ei nähty. Droit sai sen sijaan puserrettua ottelunsa 18 pisteeseen, mutta tämä oli vain alkusoittoa siihen mitä myöhemmin päivällä nähtiin… STH lähti siis lomille varsin flegmaattisen esityksen jälkeen, vaikkei tässä vaiheessa ollut Droitinkaan pelissä varsinaisesti juhlimista.
Välittömästi ottelun jälkeen pelattiin Droit vs. Blagi -spektaakkeli, joka osoittautui OAMK:n kaikkien aikojen ottelusarjaksi.