OKL A: Välieräennakko


Aivan huomisten välieräpelien alla Ripekin raottaa pelikirjansa kantta ja kertoo kuka floppaa, kuka ratkaisee ja mihin haaveet lopulta kaatuvat!

Blagitarius Blagiators – Hanpit

Tilastojen valossa yllätyksellisen, mutta sipulien valossa ennakoitavissa olleen puolivälieräkierroksen jälkeen runkosarjan voittaneet Blagit saa vastaansa viimeisenä joukkueena pleijareihin selvinneet Hanpit. Puolivälierät eivät tarjonneet tuloksellisesti juuri erityistä myllytystä ja BB vei runkosarjassa keskinäiset kohtaamiset nimiinsä puhtaasti 3-0 johtaen myös oka-vertailua selkeästi. Hanpit oli kuitenkin odotuksia hieman heikkotasoisempien puolivälierien ehjin tiimi eikä pirteä suoritus WCOK:ssa ole vielä jäänyt keneltäkään unhoon, joten joukkue tuskin tulee tähän kamppailuun muu kuin pokaali mielessään. BB ei myös huhujen mukaan ole täysin ehjänä niin pelillisesti kuin fyysisestikään, joten Ripe kehottaa kyykän ystäviä olemaan jälleen luottamatta tilastoihin täysin sokeasti.

Blagien suurin ongelma välierä- ja finaalikarkeloiden lähestyessä lienee “Laatta of Riku” Hietaniemen seuraava askel kohti täydellistä Blagimaistumista, eli lievä loukkaantuminen ratkaisupelien alla. Materiaalia löytyy tästä huolimatta sen verran, että tämä rutiinisuoritukseen luottava vakavailmeinen porukka saa kentälle edelleen hyvin kilpailukykyisen kokoonpanon etenkin Juusoksen paluun ja raivoisan treenaamisen myötä. Karvaisen ja varmaotteisen 3. paikan yhdistelmäpoistojen erikoismiehen ennakoitu joukkueen lääkärin määräämä penkitys tässä ottelusarjassa ei kuitenkaan Ripen näkemyksen mukaan voi olla vaikuttamatta perussuoritukseen ainakin parin pisteen verran, vaikka itse juusos paikannee tätä puutetta pelaten kyseisellä paikalla. Myös Jyrki of Putocenin valittelut PKL-kenttien liepeiltä keskinkertaisista onnistumisista vihjaisi välierässä joukkueen ottelutulostason olevan lähtökohtaisesti lähempänä -10:tä, pahimmillaan -15:ta, kuin 0:aa. BB kykenee myös floppaamaan, mutta ratkaisupeleissä se floppaa korkeintaan yhden erän ja silloinkin tulos on painunee Juusoksen ja Mörrin pommittelulla siedettäviin lukemiin. Ratkaisevaksi tekijäksi noussee viimeistelypeli ja yksittäiset tornit, joten todennäköisesti aloittajana nähtävällä Vesku “dorz” Piiroisella on haukitanssin ohella kova vastuu kannettavanaan.

Tämä välieräpari ja Hanpit joukkueena ei voi olla muistuttamatta viime vuoden pleijareita seurannutta kyykkäkansaa “Miracle on Kyykkäkenttä”-tapauksesta ja BlaBla – Droit -välieräparista. Jos jätetään pois laskuista liigan tuloksellisesti kirkkain kärki, johon BB kuuluu, on Hanpit ehkä pelottavin vastustaja, jonka tässä vaiheessa haluaisi vastaansa. Ripe kuvaisi tätä ominaisuutta “flow-taipumuksena”, minkä myötä tiimillä on tapana saavuttaa pään jäätymisenestoon tarvittava meininki ja pelivire ratkaisuotteluissa. Tornihuhut kertovat Tepho “Mylly” Malisen olevan joko panohommissa tai Liverpoolin poikain kanssa saunomassa, mikä on saanut herkimmät Hanppifanit epätoivon valtaan. Ripe voi kuitenkin lohduttaa, että todennäköisesti korvaavana avaajana nähtävä kokenut Mjattien Mjatti “of mjatti” Eteläperä lisännee joukkueen raivoprosenttia ja joustavuutta swiippikyvykkyydellään jääden tuskin hka-vertailussa jälkeen. Peli-iloa on siis luvassa roimasti, eivätkä Eteläperä & Kovasin -kaksikon pommit, Junesin tiukat oikean laidan sankaripoistot sekä kapteeni Tuovisen jäätävät swiipit lupaile muuta kuin kovaa vastusta pitkän linjan suorituspainotteiselle ennakkosuosikille. Tulosten täytyy silti parantua puolivälieristä, koska BB:n selkäranka ei helpolla katkea ja näin ollen -2x-ottelutuloksilla on suuntana vain pronssiottelu.Pienen jos-ja-jos-pallottelun jälkeen rutiinilla hyvää tulosta paiskova Blagit on (yllätettävissä oleva) ennakkosuosikki prosentein 65/35.

 

SIK Bastards – Ossaajat

Moni voisi luulla tämän parivaljakon kohtaamisen olevan läpihuutojuttu, olihan SB:lla runkosarjassa noin 10 pojoa parempi oka kuin Ossaajilla. Mutta hah! Nämä samat tyypit olivat myöskin satavarmoja siitä, että KK pieksäisi Ossaajat puolivälierässä, mutta toisin kävi. Tuloksellisesti Ossaajien peli oli kuitenkin aika kauheissa kantimissa ja välieräpaikka irtosi suhteellisen tasapaksulla, ellei jopa flopahtavalla suorituksella. Kyseessä on kuitenkin edelleen se sama kokoonpano joka paiskoi runkosarjassa plussa- ja nollaeriä, joten potentiaalia riittää.

Ossaajien vakavin ongelma on shokeeraavan huono taktiikka. Miten hitossa A-sarjassa voi vielä näinä päivinä menestyä tiimi, joka heittelee vuodelta 2004 riipaistulta “konat alas ja sit koitetaan siivota” -meiningillä? Kun sweepit osuvat, tulosta tulee, mutta kun eivät… heitetään -35 erä. Siirtyminen neomodernistiseen “oikeelta eka ja konat bombeille” -taktiikkaan voisikin tuoda kaivattua tasaisuutta suorituksiin. SB:llä tuota tasaisuutta riittää kahden maailmanmestarin verran eikä sweeppiosastokaan jätä kylmäksi. Yleisön suuri suosikki Antero Lehto on kasvoi kauden aikana ratkaisijan raameihin ja nelospaikalle on tarjolla Suomelan ja Peterin kaltaisia tiukan paikan erikoismiehiä, joten materiaalista tulos ei jää kiinni.

Ratkaiseva kysymys on siltikin juuri SB:n peräpäässä. SB:n tykkiosasto, samoin kuin Ossaajien kokoonpano, on pitänyt tatsia yllä PKL:n kiimaisten taistojen avulla, kun taas Lehto, Suomela ja Peteri päättivät tietoisesti skipata kyseisen liigan. SB:n edellinen liigapeli onkin pelattu 17.2. ja vireen säilyminen sweeppiosaston pojilla on kerrassaan valtava kysymysmerkki. Jos sweepit floppaavat ja Ossaajat puolestaan löytävät itsestään hitusenkaan pleijarivirettä höystettynä kunnon taktiikalla, voi tämäkin pari kääntyä altavastaajan riemuvoitoksi. Prosentit 65-35 SB:lle.


Tekniikan akateemiset TEK