OKL A: puolivälieräraportti


Nyt se on virallisesti täällä, pleijarikiima! Ensimmäiset pudotuspeliparit kohtasivat viime sunnuntaina ja tiistaina eivätkä jättäneet ketään kylmäksi. 

Pikkulinnut ehtivät edellisenä päivänä hieman vihjailla jo STH-Hanpit otteluparin 50-50 tilanteen kääntymisestä aavistuksen Hanppilaumalle. Ottelupäivänä STH:n sipulit jäätyivät kauttaaltaan lukuunottamatta joukkueen ykköstykki Olli “Oksu” Huovialaa, jonka pommit eivät kuitenkaan riittäneet siivittämään joukkuetta jatkoon. Hanpeilla olikin helppo työ poimia jatkopaikka itselleen otteluvoiton 2-0.

Toisessa puolivälieräparissa nähtiin sitten oppikirjasuoritus siitä, mitä tapahtuu kun molempien joukkueiden pelaajat floppaavat kilpaa ja kapteenien pelikirjat palavat roviolla samaan aikaan. Ripe ennusti Kombostin vievän ohuella marginaalilla tämän taiston, mutta toisin kävi. Ratkaisu venyi kolmanteen ja ratkaisevaan otteluun, jossa Ossaajat kasasi itsensä ja pöllytti Kombostin kesälomille voitoin 2-1.

Seuran videotiimi kasasi ystävällisesti Ripelle ja kyykkäkansalle koosteet molemmista ottelupareista:

STH – Hanpit

KombostiKobla – Ossaajat

Tekniikan akateemiset TEK